tiistai 15. marraskuuta 2016

Tehdään rätistä asiaa

Kun meidän keittiöön kotiutuivat kestotiskiliinat, on arkisiivoamisesta tullut hieman hauskempaa ja ennen kaikkea paljon hygieenisempää. Ajattelinkin nyt jakaa omat hyväksi havaitut vinkit, sillä ehkäpä olet jo miettinyt hankkivasi kestoliinoja, mutta et oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle.


Kestotiskiliina pysyy raikkaana ja puhtaana, kun aamulla nakkaa eilisen tiskiliinan pyykkiin ja nappaa pinosta puhtaan luutun päiväksi käyttöön. Luutut pestään muun pyykin mukana 60 asteessa ja pyykinpesurytmistä riippuen jo kolmellakin tiskiliinalla pärjää. Olen kuullut kolmen päivän vaihtovälisäännöstä, mutta itse vaihdan ennemmin liinan puhtaaseen turhan usein kuin liian harvoin. 

Meillä tiskiliinoja on useaa eri sorttia ja tykkäänkin monipuolisesta valikoimasta erilaisia liinoja. Vaihtelu virkistää! Omat suosikit ovat aina pinon päällimmäisenä ja vähemmälle käytölle jäävät painuvat viikkokausiksi vuoroaan odottamaan.


Tiskiliinoja ostaessa kannattaa miettiä kuosien lisäksi myös materiaaleja ja kokoa. Kerään listan meidän tiskiliinojen plussista ja miinuksista. Toivottavasti tämä auttaa jotain valitsemaan omaan keittiöön sopivan luutun. Koska tässäkin asiassa koolla on merkitystä, laitan luutut järjestykseen pienimmästä isoimpaan mitatun leveyden mukaan. Minun mielestäni sopivan kokoinen keittiöluutu on sellainen, jonka voi yhdessä kädessä puristaa kuivaksi ja joka taitettunakin peittää kämmenen. 

Ylärivi: Onnikas , E&S, Hahtuvahullu, PikkuPulu, Kierti Bambu ja Kierti Hamppu
Alarivi: Ekelund ja Kestovaippayhdistys


PikkuPulu 15,5 cm * 23 cm
- kuosillinen ja yksivärinen joustofrotee
- verkkokaupassa ei ole taustapuolen kangasta merkittynä ja itse en voi sietää violettia väriä, jota sattumalta oli omien liinojeni taustana
- tiskiliina on joukon pienin, liian pieni ollakseen käytännöllinen
Hinta: (kotisivut remontissa)

Kierti Bambuinen 18 cm * 25 cm
- kuosillinen ja yksivärinen bambujoustofrotee
- vain hieman edellistä isompi, mutta paljon käytönnöllisemmän kokoinen
- Kierti saa meiltä pisteitä omista kuoseista, jotka sopivat hienostuneimpaankin Avotakka-keittiöön! 
- minun makuuni nämä ovat liian pehmeitä keittiöön, varsinkin kun olen (ohjeiden vastaisesti) kuivannut näitä rummussa. 
- pumpulinpehmeät liinat ovatkin mielestäni enemmän omiaan muuhun pintojen pyyhkimiseen ja meillä onkin vessojen siivouksessa tällaiset liinat
- tiskiliina toimitetaan vyötteessä ja tämä sopii erinomaisesti lahjaksi

Hahtuvahullu Nättirätti 19 cm * 22,5 cm 
- molemmilla puolella sama puuvillajoustofrotee
- sopivan kokoinen
- oma liina kutistunut valmistajan ilmoittamasta koosta

Onnikas Hertta 20,5 cm * 30 cm
puuvillajoustofrotee ja hamppujoustofrotee
- karheampi hamppu sopii minun keittiööni oikein hyvin, sillä välillä kaivataan vähän jämäkämpää otetta avuksi 
- koko hyvä
- kuivausrumpuun soveltuva
- tiskiliinassa on lenkki, josta sen saa koukkuun roikkumaan
- tässä yhdistyvät hyvä koko, runsas kuosivalikoima, hampun karheus ja sopiva hinta!

Kierti Hamppuinen 21 cm * 24 cm
- lähes neliön mallinen, poikkeaa hieman valmistajan ilmoittamista mitoista
- mukavan karhea hamppuliina sopii kaikille meille, joilla ketsuppi ehtii jämähtää pöytään kiinni ja puurokin kuivahtaa tiukasti pintaan ennen siivousjoukkojen saapumista 
- erittäin ohut, sujuva ja mukava siivouskaveri 
- Kiertin ihastuttavat kuosit ja hillityt värit miellyttävät 
tiskiliina toimitetaan vyötteessä ja tämä sopii erinomaisesti lahjaksi
- Yksi suosikeistani, suosittelen lämpimästi!

Ella ja Susi 22,5 cm * 25 cm
- kuosillinen puuvillajoustofrotee ja bambuhamppufleece
- mukavan kokoinen tiskiliina
- kauniit kuosit ja edullinen hinta, sopii kaikenlaiseen siivoamiseen
(E&S -kotisivut remontissa) Ella ja Susi -Facebook 4,00 + pk

Ekelund 24,5 cm * 30 cm
- reilun kokoinen mutta ohut neulos, tämä voi olla monen mielestä jo liian iso 
- kauniit neulokset, joissa seikkailee mm. Muumit 
- liina on jo lähes kömpelön kokoinen, mutta uniikeille luksusliinoille tämän voi vielä antaa anteeksi 
- eksyessään muun pyykin mukana kuivausrumpuun tämä kutistuu paksuksi koppuraksi
- esteetikko ihastuu samaan settiin kuuluvaan tiskiliinaan ja keittiöpyyhkeeseen
- kaunis ja käytännöllinen lahjaidea!

Kestovaippayhdistys Imuliina 29 cm * 31 cm
- laadukas paksu luomupuuvillajoustofrotee, molemmin puolin sama kangas
- KVY:n oma kuosi Kestokuplis
- kangas ei kilpaile kauneimman pystistä, mutta se on mitä paksuinta ja kestävintä puuvillajoustofroteeta
- itse liina on kuitenkin aivan liian iso ja kömpelö arkikeittiöön, puolet pienempi olisi ollut sopiva
- jos etsit isoa ja kestävää liinaa, tämä voisi olla etsimäsi!
- ostamalla kannatat kestovaippailua
KVY:n verkkokauppa 6.00 +pk


Omat suosikkini ovat Kierti Hamppuinen, Onnikas Hertta ja Ella ja Susi. Mikä on sinun suosikkisi?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti